Miten Copilot auttaa webinaariin valmistautumisessa?

Tekoälyn piirtämä kuva kolmesta miehestä pitämässä webinaaria

Kuluvan viikon suurin oppi on toistaiseksi ollut se, että tekoälyn potentiaali tulee esiin, kun sitä käyttää yksittäisen työtehtävän sijaan koko prosessissa. Käytän esimerkkinä valmistautumista webinaariin.

Tulen olemaan mukana Microsoft 365 -palveluita, niiden ylläpitoa, tietoturvaa ja vastuukysymyksiä käsittelevässä webinaarissa. Webinaarista tulee mielenkiintoinen mix, jossa käsitellään sekä hallinnollisempaa ja liiketoiminnallisempaa asiaa riskien ja vastuiden näkökulmasta että sukelletaan syvemmälle tekniikkaan ja konfiguraatioihin.

Minun roolini on luonnollisesti se hallinnollisempi teknisemmän puolen ollessa kollegani, kokeneen IT-arkkitehdin vastuulla. Keskustelua fasilitoi puolestaan asiakkuusjohtaja, jonka myyntitiimiin kuulun. Olemme kaikki kolme suunnitelleet webinaaria ja omia osuuksiamme tekoälyä hyödyntäen. Kuka mitäkin tekoälyohjelmistoa.

Webinaarin suunnittelu

Myös sisällön tarkemmassa speksauksessa tekoäly auttoi tiivistämään ja löytämään avainasioita, joista keskustella ja kysymyksiä, joihin vastata. Se ei poistanut luovaa työtä ja korkeamman abstraktiotason ajattelua, eikä luonnollisestikaan osaa linkittää webinaarin sisältöä siihen, miksi webinaari pidetään: antaaksemme maistiaisia siitä osaamisesta, jota työksemme myymme. Erinomainen apu se kuitenkin on ollut.

Periaatteessa – ja varmaankin hyvin yleisen käyttöskenaarion mukaisesti – olisin voinut jättää tekoälyn hyödyntämisen tähän. Olen käyttänyt tekoälyohjelmistoja muutenkin paljon erilaiseen sparrailuun ja ideoinnin apuna. Nyt muistin kerrankin pyrkimykseni hyödyntää tekoälyä prosessin kaikissa vaiheissa ja yllätyin iloisesti.

Pidimme webinaarin koevedon. Testasimme kysymyspatteristoa ja minun ja IT-arkkitehdin vuorovaikutusta ja keskustelumme soljuvuutta – kyseessä on ensimmäinen yhteisesiintymisemme. Ja arkkitehdilleni myös ensimmäinen webinaariosallistumisensa puhujan roolissa.

Copilot arvioi lopputuotoksen jo ennakkoon

Koska keskustelussa liikutaan hallinnollisen puolen ja syvällisemmän konepellin alaisen tekniikan välillä, on ensiarvoisen tärkeää, etteivät kuulijat – meistä keskustelijoista puhumattakaan – mene sekaisin ja kadota punaista lankaa. Meillä on kuitenkin viisi ydinkohtaa ja jokaisesta muutama pointti, jotka toivomme kaikkien linjoille liittyvien poimivan matkaansa ja omassa työssään hyödynnettäväksi.

Nauhoitimme Teamsissa tekemämme koevedon käyttäen transcript-toimintoa. Kun keskustelun fasilitoija pyysi arkkitehtiä ja minua vetämään yhteen tärkeimmät matkaan poimittavat pointit, tajusin hetken oivalluksesta kokeilla lennossa Copilotia. Toki se hämäsi omaa keskittymistäni ja ajatteluani, joten kesken palaveria en välttämättä suosittele kokeilemaan tositoimissa, mutta niinpä se vain Copilot yllätti minut ja osasi suoraan lennossa antaa juuri ne kolme tärkeintä pointtia, jotka olisin todennäköisesti itsekin nostanut.

Copilotin suorituksen onnistumista kuvaa hyvin se, että ensin keskustelussamme nousi vain kaksi yhteenvetopointtia, jotka molemmat löytyivät Copilotin kolmen kohdan listalta. Listan ensimmäinen oli sellainen, jonka arkkitehtimme huudahti muodossa ”ei pidä unohtaa vielä, että…” juuri siinä kohtaa, kun asiakkuusjohtajamme oli viemässä keskustelua jo eteenpäin.

Eli tässä tapauksessa tekoäly oli kuunnellut ja osannut poimia meitä keskustelijoitakin nopeammin sen, mitkä asiat olivat olleet tärkeimmät juuri käymässämme keskustelussa!

Kaksi tärkeää oppia

Tässä on kaksi opetusta. Ensinnäkin prosessin eri vaiheissa hyödyntäminen. Onhan se suuri apu käyttää suunnittelussa ideointiin. Mutta entäs sitten tämä, että sen avulla on mahdollista tarkastella lopputulosta jo ennalta siitä näkökulmasta, mitä tulevan webinaarin kuulijat saavat matkaansa, miten he kokevat keskustelun. Tällaisen avulla laatu paranee, jokainen saa enemmän arvoa. Hyöty ja tuottavuus leviävät laajemmalle.

Toisekseen Copilotilta en olisi osannut sen tässä kehitysvaiheessa odottaa tällaista suoritusta. Joissain asioissa se on vielä auttamattoman kömpelö, toisissa käyttötapauksissa suoriutuu paljon odottamaani paremmin. Muistelen meinaan vieläkin kokemustani siitä, kun kysyin siltä suomeksi OneNoten tietyn sivun sanamäärää ja sain kokonaisen A4-sivun mittaisen espanjankielisen vastauksen, josta puuttuivat… No, esimerkiksi numerot, joten espanjaa taitamattomana en tiedä, menikö sen vastaus sinnepäinkään.

Ole utelias, kokeile ja leiki

Toistan jatkuvasti hokemani suosituksen: kokeile rohkeasti. Jos se ei jossain asiassa toimi, ei se tarkoita, etteikö toisessa – jopa vaativammassa – toimisi. Ole utelias, leikkisä. Testaile, kokeile, leiki. Yllätyt varmasti monessa kohtaa, mutta ennen kaikkea treenaat uudenlaista työelämää ja kartut tulevaisuuden taitoja. Kuten esimerkiksi sitä, että osaisit rutiininomaisesti hyödyntää tekoälyä kaikessa mitä teet, prosessin jokaisessa vaiheessa.

Share the Post:

Related Posts