Kuinka saavuttaa tavoitteet

Minulla on (monen mielestä ikävä) tapa kysyä ihmisiltä, miten he määrittelevät menestyksen. Monet vastaavat sen olevan tavoitteiden täyttymistä. Kyseenalaistan vahvasti asian. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tavoitteet olisivat menestyksen mittari – etenkin kun ne muuttuvat, niitä poistuu ja tulee lisää. Enkä ajatellut tavoitteiden edes määrittävän tekemistä. Kun sain juostua ensimmäistä kertaa elämässäni viisi kilometriä, tiesin heti, että seuraavaksi haluan juosta kymmenen, mutta en minä kymppiä koskaan miksikään tavoitteeksi kokenut asettaneeni. Hauskanpitoahan se vain on!

Ottaen huomioon, miten olen tässä blogissa kuvannut tapaani tehdä viikkoreflektio tai millaisena minut tunnetaan työelämässä, en ihmettele, jos minusta saa kuvan jotenkin erityisen suunnitelmallisena ihmisenä. En ole lainkaan sellainen. Aiemmin en ollut myöskään innokas tavoitteiden määrittelijä. Voisi jopa sanoa, että vastustan ajatusta tavoitteista etenkin, jos kyseessä on harrastus tai liikunta. Tämä siitäkin huolimatta, että työssä olen tavoitteellinen – en ehkä vain niin järjestelmällisellä tavalla kuin itse toivoisin.

Tavoitteet – määrämuotoinen asettaminen

Yritän kuitenkin opetella määrämuotoisuutta. En halua enää toistaa tilannetta, jossa olin pari vuotta sitten: sain YAMK-päättötyöni valmiiksi viimeisen mahdollisen vuorokauden aikana valvottuani yön toimistolla hioen neukkarissa työtä riittävään kuntoon. Tavoitteiden asettaminen on taito, joka vaatii harkintaa ja realistisuutta – ja jotain missä ihailen heitä, jotka sen osaavat.

Tässä kolme vinkkiä lähinnä itselleni, mutta myös sinulle, joka tuskailet saman kanssa: SMART, pienet askeleet ja esteiden ylittäminen. Kaikki kolme ovat sellaisia näkökulmia tavoitteiden saavuttamiseen, että ne ovat auttaneet arjessa.

Vanha klassikko – SMART

Siperia opettaa, sanotaan. Jestas mä vihasin kaikkia konsultteja sun muita überpätijöitä, jotka erilaisissa johtamiskoulutuksissa selittivät SMART:ia tavoiteasetannan kulmakivenä. Kunnes tajusin, että joo, on siinä ideaa. Tietenkin tajusin vasta, kun ”kaikki itse keksittävissä oli jo keksitty”. Niinpä kuulun minäkin nykyisin niihin, joiden mielestä tavoitteen kandee olla SMART eli:

• Spesifinen.Määrittele tavoitteesi mahdollisimman tarkasti. Tämä on se, missä olen itse huonoimmillani. Osittain ehkä työni abstraktista luonteesta johtuen. Siksi suurin osa koskee yksityiselämääni.
• Mitattava. Aseta mittari, jonka avulla voit seurata edistymistäsi. Minulla esimerkiksi viikoittain harrastetun liikunnan määrä.
• Saavutettavissa. Varmista, että tavoite on realistinen. Teen itse sitä, että isken tavoitteet alakanttiin. Sitten turhaudun, kun ”on liian helppoa”. Kuitenkin takaraivossa pelko siitä, että jos asettaisin realistisemmat – tai jopa vähän pinnistelyä vaativat – saattaisin joutua ongelmiin olosuhteiden muuttuessa. Jep.
• Relevantti. Tavoitteen tulisi liittyä omiin arvoihisi ja pitkän aikavälin tavoitteisiisi. Minulla viikoittaisen liikunnan määrä liittyy suoraan tavoitteeseeni voida hyvin ja olla onnellinen. On uskomatonta, kuinka näin haastava ja abstrakti tavoite on mahdollista saada mitattavaan muotoon ”300 minuuttia viikossa”.
• Aikarajoitettu. Aseta aikaraja, jolloin tavoitteen tulisi olla saavutettu. Tavoitteeni on lukea 70 kirjaa tänä vuonna. Lähinnä kyse on siitä, että huomasin hengaavani enemmän TikTokissa kuin kirjojen sivuilla, ja sen vieneen rutiinia niin lukemisen kuin kirjoittamisen suhteenkin ja heikentäneen keskittymiskykyäni. Jos tavoite olisi ihan vain lukea 70 kirjaa ilman aikarajaa… No, tuskin edes haaveilisin tämän blogitekstin kirjoittamisesta, vaan roikkuisin TikTokissa.

Etene pienin askelin

Hajota suuret tavoitteet pienempiin osiin. Aloita pienestä ja etene askel kerrallaan. Ystäväni sanoi kerran töissä hyvin painokkaasti, ettei jaksa pieniä askeleita enää, vaan tilanne vaatisi suurta loikkaa. Ei, ystäväiseni, ei se ole mahdollista. Joskus toki on, mutta suurin osa ihmisiä – ja minä heidän joukossaan – jättävät mieluummin tekemättä, jos edessä on jotain valtavan suurta ja pinnistelyä vaativaa. Minäkin opin aikoinaan juoksemaan opettelemalla kävelemään.

Ehkä vaikeinta pieniin osiin pilkkomisessa on se, että unohtaa rutiinien aidon hyödyn. Pienistäkin tavoitteen osasista on liian helppo tehdä yksittäisiä tehtäviä tai miniprojekteja ja jättää ne edelleen liian suuriksi tai vaikealta kuulostaviksi. Sellaisiksi, joiden aloittamista on helppo lykätä.

Esimerkiksi kun päätin oppia uuden kielen ja pyysin suunnitelmaa Copilotilta, sain listan steppejä kuten: osta oppikirjoja, etsi kurssi, ryhdy kirjeenvaihtoon, tee matka… Kyllä, kyllähän ne kaikki ovat tavallaan tavoitteen osia. Silti ne ovat liian isoja, eivätkä takaa, että oppisin mitään. Hyvä jos aloittamaan ehtisin. Minulle toimi paremmin se, että asensin kännykkääni Mondlyn, valitsin haluamani kielen ja laitoin todo-softani muistuttamaan päivittäin, että haluan käyttää kymmenen minuuttia vuorokaudestani johonkin hauskaan ja mielenkiintoiseen – uuden kielen ja sen kautta tavan hahmottaa maailmaa opiskeluun.

Tunnista esteet ja oma mielenlaatusi

Mieti, mitkä asiat voisivat estää sinua saavuttamasta tavoitettasi. Suunnittele, miten voit ylittää ne. Esteethän voivat olla henkisiä tai materiaalisia. Ne voivat olla joko sellaisia, joihin voit itse vaikuttaa tai sellaisia, joihin et voi vaikuttaa. Menee vähän ohi, mutta suosittelen kokemuksen syvällä rintaäänellä paitsi keskittymään vain niihin, joihin voit itse vaikuttaa, olemaan realistinen ja rehellinen sen suhteen, onko jokin este aidosti sellainen, johon et voi vaikuttaa.

Minulla erilaiset esteet ovat useimmiten henkisiä ja juurikin sellaisia, joihin voin itse vaikuttaa. Olen esimerkiski todella hyvä keksimään syitä sille, miksi tänäänkin kannattaisi mennä töihin bussilla. Juuri nyt tuli nukuttua huonosti, ulkona sataa, on pimeä, on liian kirkas auringonnousu, siellä taitaa tuulla, ihan kuin jalassa olisi jotain vialla…

Koska olen myös helposti höplästä vedettävä, muistutan itselleni noina hetkinä, että olen yksi niitä ihmisiä, jotka nauttivat työmatkapyöräilystä. Ja niin hyppään taas Pienen petokalan nimeltä Leijona (kyllä, se on maastopyöräni nimi) selkään ja karautan töihin. Koskaan ei ole jälkikäteen harmittanut, että tuli lähdettyä pyörällä. Paitsi kerran melkein harmitti: jouduin taluttamaan yli puolet matkasta käsittämättömässä lumimyrskyssä. Silloinkin kotiin päästyä oli mieletön voittajafiilis.

Edistymisen seuranta – tapa motivoitua

Edistymisen seuraaminen on minulle avain onnistumiseen. Todennäköisesti suurimmaksi osaksi siksi, että edistymisen seuraaminen tuo motivaatiota. Yksi tavoistani seurata edistymistä on tehdä viikkoreflektioita, mutta seuraan edistymistä arjessa muillakin tavoin.

Tiedän, että Elon Musk on sanonut jotain sen suuntaista, että jos ihminen tarvitsee pisteiden keräämistä tai rahan saamista tehdäkseen jotain, puuttuu häneltä todellinen sisäinen motivaatio ja suoritus on huonompi kuin oikealla motivaatiolla. Silti… Silti saan tyydytystä, kun todo-appini ilmaisee saavuttaneeni päivän tavoitteen tehtyjen tehtävien lukumäärän osalta ja saan siitä hyvästä pisteitä, joilla en tee yhtään mitään.

En tiedä, tarvitsenko oikeasti pisteitä motivoituakseni vai en. Tiedän, että kun vaihdoin softaan, joka ei ollut pelillistetty, en tullut käyttäneeksi sitä ja koko tehtävien hallintani romahti. Edistymistä voi seurata kuitenkin monilla tavoin ja eivätköhän kaikki tavalla tai toisella lisää motivaatiota: 

• Tehtävälista: Pidän yllä tehtävälistaa, johon kirjaan kaikki päivittäiset tehtävät. Merkitsen tehtävät tehdyiksi, kun ne on suoritettu ja saan tyydytystä, kun taas yksi homma on saatu valmiiksi. Uskon, että työmäärä ei väsytä, vaan tekemättömät tehtävät. Itse asiassa yksi tärkeimpiä stressin vähentämisen keinoja on laittaa mieleentuleva tehtävä todo-listalle heti, kun se päähän tulla tupsahtaa. Sen jälkeen asian voi unohtaa ja tehdä sitten aikanaan, kun todo-lista etenee. Muutoin tekemätön työ vain pyörisi päässä.
• Kalenteri: Käytän kalenteria ajanhallintaan, minkä pitäisi ainakin työelämässä olla päivänselvää, mutta ei sitä näytä olevan. Olen ollut aktiivinen kalenterinkäyttäjä lukioajoista lähtien ja väitän aikatauluttamisen olleen yksi tekijä siinä, että lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 9,56. Dedikset, lukemiseen suunniteltu aika, tärkeät tapahtumat, kaikki löytyy kalenterista. Nykyään jopa ihan vain ajattelulle varattu aika ja työpaikan kalenterissa merkattuna ne ajat, joihin muilla on lupa varata vapaasti aikaa. En ole kuitenkaan orjallinen kalenterin noudattaja – en sinnepäinkään. Kaikki elää hetken ja tarpeen mukaan, mutta minulle tällainen jousto ja hetkessä eläminen on mahdollista vain kalenterin avulla.
• Mittarit: Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen opetellut asettamaan mittareita, jotka heijastavat tavoitteitani ja arvojani. Esimerkiksi uskon Aki Hintsan viisautta, jonka mukaan menestys on seurausta hyvinvoinnista, eikä päinvastoin. Kokemukseni perusteella arkiaktiivisuus ja liikunta ovat pääosassa fyysisen ja henkisen hyvinvointini kannalta. Niinpä tavoitteeni on jo pariin kertaan mainittu 300 minuuttia liikuntaa viikossa ja kyllä, koska seuraan sitä kelloni avulla, olen sortunut jopa sunnuntai-illan kävelylenkkiin, kun olisi muutoin vajaaksi jäänyt.
• Palkitseminen: Minulle vinkattiin aikoinaan palkitsemisen merkityksestä tavoitteiden saavuttamisessa. En uskonut moiseen hömppään. Minulle vinkattiin palkintosushista. En uskonut moiseen hömppään. Uskoin pitkään siihen, että kunhan vain päätän tehdä, niin sitten teen, vaikka hampaat irvessä. Huomasin kuitenkin, että hampaat irvessä tekeminenkin on hauskempaa, jos on jotain mitä odottaa. Huomasin myös, että höplästä vedettävyyteni on todella hyvällä tasolla: minulla oli työtehtävä, jota olin vältellyt ja vältellyt, mutta lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja homman pakettiin ihan vain lupaamalla itselleni, että heti työn tultua tehdyksi, voin merkitä 20 eurolla yhtä rahastoa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Loppusanat

Viikkoreflektio, tavoitteiden asettaminen ja edistymisen seuranta ovat minulle avaintekijöitä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään. Ne auttavat minua pysymään fokusoituneempana olennaiseen, motivoituneempana ja suuntaamaan energiaani siihen, mikä on oikeasti tärkeää.

Toki huomaan edelleen roikkuvani Instassa ja TikTokissa, mutta jos olen päättänyt kehittyä ihmisenä oppimalla uuden kielen, on se vain plussaa, että Todoist käskee käyttää kymmenen minuuttia TikTokin sijaan Mondlyssä. On inhimillistä, että vaikka haluaa oppia uuden kielen, ei sen opiskelulle tunnu olevan aikaa. Mutta kun olen päättänyt ”uhrata” vain kymmenen minuuttia jollekin niin tylsälle ja tavoitteelliselle tekemiselle kuin kielenopiskelu, tulee hommaan ryhdyttyä, jotta sen saa hoidettua alta. Ei tunnu missään. Sitten sitä huomaa kuitenkin käyttäneensä enemmän kuin kymmenen minuuttia – puhumattakaan siitä, miten minuuttien myötä kerrytetty osaaminen kumuloituu kuukaudessa, vuodesta puhumattakaan.

Pieniin osiin jakaminen, digitaalinen muistuttaja, viikoittainen pysähtyminen ja tarkastelu – ja yhtäkkiä huomaankin olevani matkalla johonkin hienoon, saavuttavani suuria ja eläväni itseni näköistä elämää ilman, että somen algoritmit päättäisivät sen, minkä näköistä elämäni on. Suosittelen. Suosittelen myös kirjallista muotoa reflektiolle. Kirjoittaminen pakottaa ajattelemaan, käsin kirjoittaminen vielä enemmän. Toteutustapa kuitenkin vapaa, vaikkakin välttämätön.