Tekoälyohjelmistoja on syntynyt kuin sieniä sateella. Suuria kielimalleja on selkeästi vähemmän, moni ohjelmisto pohjautuukin samoihin. Ohjelmistot on kuitenkin hienosäädetty eri käyttötarkoituksiin ja ne eroavat toisistaan käyttöliittymän ja käyttökokemuksen puolesta. Kuten olen sanonut, pelkästään Copilot on aivan valtava joukko eri ohjelmistoja, joista kukin on parhaimmillaan tietyssä tehtävässä.

Eri tekoälyohjelmistoista eniten käytössäni lienee liki aina käden ulottuvilla olevassa Samsungissani asuva Copilot Pro. Kuten olen useasti todennut Copilot ei ole yksi, se on monta. Tässä tekstissä tarkoitan Copilot Prolla mobiiliappia.
Generatiivinen tekoäly ei ole hakukone. Tämä on jotain, mikä on vaikea muistaa, mutta minkä huomasin jo runsas vuosi sitten, kun aloin ujuttaa töissä AI:ta aktiiviseksi ja rutiininomaiseksi osaksi arkeani ja työnkulkujani. Monen – myös minun – ensikosketus tekoälyyn lienevät kokeilut käyttää sitä hakukoneen korvikkeena.
Aivan kuten Copilot Pro itsekin sanoo esimerkiksi käyttöliittymän otsikossa ”Valitse keskustelutyyli”, on kyseessä keskustelu. Ei kysymys-vastaus-automaatti.
Kun en etsi tietoa, vaan haen näkemystä
Copilot Pro onkin parhaimmillaan sparrailukaverina ja oman ajattelun tukena sekä tietoa hakien että uusia näkökulmia tarjoten. Jos haluan tietää, millä vuosikymmenellä Vietnamin sota päättyi, mikä on Beverly Hillsin postinumero tai onko Vantaalla koskaan vilissyt villejä riikinkukkoja, löytyy luotettavin tieto perinteisillä hakukoneilla.
Jos sen sijaan haluan laajentaa ymmärrystäni tekijöistä, jotka johtivat Vietnamista vetäytymiseen, suurvaltapolitiikkaan sodan taustatekijänä tai siihen, miten tuokin täysin turha sota seurauksineen vaikuttaa yhä nykyään Aasiassa – tai globaalisti – ei parempaa keskustelukumppania olekaan kuin AI. Minun arjessani ja aihealueilla tällä hetkellä Copilot Pro. 1
Pelkän tiedonhaun sijaan käytän siis tekoälyä keskustelukaverina. Syy tähän on se, että hyvien tulosten saamiseksi ei yksi prompti useinkaan riitä. Tekoäly voi hallusinoida, vastaus voi olla sinnepäin tai jopa virheellinen. Aina se on kuitenkin enintään yhtä hyvä kuin promptini. Vertaan tätä kaveriin: mitä jos sanot kaverillesi vain ”riikinkukko Vantaa”. Ei, ei sieltä tule mitään järkevää vastausta.
Dialogi ja tarkentaminen puolin ja toisin samoilla ehdoilla kuin kavereiden kanssa toimivat tekoälynkin kanssa. Isossa kuvassa tähän piiloutuu vaara. Softaa alkaa helposti inhimillistää. Suurimmat hyödyt kuitenkin saa, kun käy keskustelua. Esittää vaikka väitteen tai oman mielipiteen ja pyytää antamaan vasta-argumentteja. Kannattaa muistaa sama kuin ihmisten kanssa: kyllähän ihmisen suustakin voi tulla ties mitä hölynpölyä ja hallusinointia. Muista lähdekriittisyys ihan samalla tavalla!
Vasta-argumentointi
Ihmisen oma mieli ohjaa usein harhaan. Meitä vaivaa liiallinen itsevarmuus ja haemme tietoa, joka vahvistaa jo olemassa olevaa maailmankuvaamme ja tietämystämme. Hakeudumme samanhenkisiin kaveriporukoihin ja somekupliin. Tekoäly antaa oivan mahdollisuuden turvalliseen ympäristöön treenata vastakkaisten näkemysten arviointia ja omaksumista.
Hiljattain käyttämäni keissi esimerkkinä. Kun aloin runsas vuosi sitten säästää rahastoihin ja ETF:iin, huomasin että minulla oli turha tapa tehdä ”aktiivista salkunhoitoa” eli aivan liian matalalla kynnyksellä muutinkin mieltäni ja vaihdoin rahastoja tai ETF:iä lisäten lähinnä kulujani ja pyrkien tekemään tappiota. Jotenkin innostuin aina löytäessäni jonkin uuden rahaston, joka sai aiemman päätökseni näyttämään huonolta. Petin itseäni ajattelemalla, että tässähän ollaan tekemässä vuosikausien päätöstä, joten tämä rahaston vaihtaminen menee nyt ihan alkukustannusten ja opiskelun piikkiin…
Nyt yhtäkkiä huomasin miettiväni samaa. Olin jälleen harhautunut selailemaan Nordnetin tarjoomaa. Jostain syystä aloin pohtia, että iSharesin Automation & Robotics ei välttämättä ole ETF, jonka sisältö, riskit ja tulevaisuuden näkymät olisivat minua, koska olisihan tuolla noita kyberturva-rahastojakin… Aloin käydä Copilot Pron kanssa keskustelua eri toimialojen kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä.
En muista enää, mikä oli se viimeinen promptini, mutta Copilot Pro osasi muistuttaa minua siitä, että sijoittaminen on pitkäjänteistä työtä ja yhden vuoden tuotot jotain, mikä on aivan liian lyhyt aikaväli tarkastella tuloksia ja ettei historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Osasipa se kertoa, että monet sijoitusuraansa aloittelevat tekevät usein turhia ostoja päätyen ostamaan kalliilla ja myymään halvalla, mikä ei todellakaan ole jutun juju.2
Tajusin, että tässähän minä olin taas keksimässä vain tekosyitä ja esittämässä itselleni olevani vastuullinen, vaurautta aktiivisesti varmistava sijoittaja – vaikka olin toimimassa juuri päinvastoin. Vaihtoehtoisesti olisin voinut heittää viestiä minut ETF:iin kannustaneelle ystävälleni, joka olisi sitten pysäyttänyt hulluuden ja muistutellut pitkäjänteisyydestä, rutiineista ja toistoista – ja siitä, ettei pikavoittoja ole. Mutta säästinpähän hänen hermojaan, ei tarvitse huokailla menemään, että eikö se Lenni vieläkään tajua.
Kuvaan ja ääneen perustuva keskustelu
Copilotin mobiiliappi tarjoaa myös mahdollisuuden vuorovaikuttaa kuvien tai äänen kautta. Johtuen omista tavoistani ja rajoitteistani, en ole opetellut kommunikoimaan Copilotin kanssa puhumalla. Suosittelen kuitenkin vahvasti tutustumaan ominaisuuteen.
Kuvaominaisuutta opettelen tällä hetkellä käyttämään. Se on erinomainen apu yllättävän monessa paikassa. Yksi hyödyllinen käyttötapaus on esimerkiksi ottaa kuva vieraskielisestä ruokalistasta ja pyytää suomentamaan annosten kuvailut. Sen jälkeen voikin jatkaa keskustelua ja vinkkejä valintaan. Toinen hyvä käyttötapaus on ottaa kuva kirjan sivulta joko kääntämistä varten tai pyytää analyysiä tai yhteenvetoa tekstistä, tekstin tyylistä tai vaikkapa kysyä lisätietoja käsiteltävästä aiheesta.
Huvin vuoksi testasin ottamalla alla olevan kuvan. Kuvassa on tietokoneeni näyttö tätä kirjoittaessa pimeässä huoneessa.

Pyysin Copilotia kertomaan, mitä ohjelmistoja kuvassa käytetään. Se osasi luonnollisesti kertoa ne, jotka kuvaa täyttävät eli Edge-selaimen ja OneNoten, joista jälkimmäisen siitä huolimatta, että siitä näkyi vain kanvaasi, käyttöliittymän värit ja kynävalikko.
Edellisen lisäksi se hieman yllättäen osasi kuvata myös alalaidassa näkyvistä kuvakkeista osan sekä OneDriven ihan vain välilehdessä näkyvän sivun nimen perusteella.
Jatkoin keskustelua ja kysyin, mitä tietokoneen käyttäjä tekee työkseen. Sain pitkän ja perustellun vastauksen. Ensin Copilot perusteli, miksi tietokoneen käyttäjä on todennäköisesti toimistotyöntekijä (tietokone) ja miksi asiantuntija (tiedonhaku ja muistiinpanot). Sen jälkeen se sanoi, että kun kuvasta katsoo tekstiä, jota käyttäjä on kirjoittamassa, on todennäköisesti kyseessä bloggaaja tai muu sisältömarkkinoinnin ammattilainen.
Vaikka tekoäly muistuttikin, että arvio perustuu yhteen kuvaan, eikä sen perusteella voi tai ole edes järkevää tehdä kovinkaan pitkälle meneviä arvioita ihmisestä, väitän että tämä oli nappisuoritus. Eihän se minun ammattiani osannut sanoa, mutta aikalailla oikeaan suuntaan osasi kertoa mitä olen tekemässä ja missä roolissa tässä olen.
Mielenkiinnolla odotan kesäloma- tai muuta matkaa, jolloin uskon Copilotin olevan erinomainen matkaopas ja -kumppani. Enköhän täälläkin avaa sitten kokemuksiani.
Kuvien piirtäminen
Copilot Pro mahdollistaa myös DALL-E:n käytön piirtämiseen. Tavallaan kivaa leikkimistä, jolle en ole keksinyt niin paljoa tarvetta. Sitten tuli hetki, jona tarvitsin logon tälle blogille, jossa vietät nyt aikaa.
Melkoisen kauan jumppasin Copilotin kanssa, mutta väsymättä se jaksoi tuottaa yhä uusia vaihtoehtoja ja lopputuloksena syntyi tunturimaisema ja karhu, joka on minulle tietyistä syistä merkityksellinen eläin, mutta niin että logo näyttää minun tyyliseltäni ja blogiin istuvalta. Lisäksi logoon on laitettu ICT:tä ja tietokoneita symboloimaan piirilevykuviointia.

Vaikka koin, että kaksi tuntia tähän vierähti, niin olisihan siihen nyt ulkopuolisen graafikon kanssa tai minun kuvankäsittelyohjelmistolla itse tekemänä vierähtänyt tolkuttomasti pidempi aika ja rahaakin kulunut. Etuna Copilotin kanssa oli, että se oli kännykässäni ja mahdollisti ideoinnin ja kuvan kehittelyn jatkamisen lennossa heti, kun ajatus tai idea mieleen juolahti.
Copilot Pro Notebook
Mobiiliappiin on tullut myös Notebook-osio, joka on hyvä tapa vastausten tarkentamiseen.

En ole Copilot Pron mobiiliappissa osannut vielä hyödyntää Notebook-ominaisuutta. Nautin kirjoittamisesta ja olen ylpeä siihen liittyvästä osaamisestani, joten en anna tekoälyn kirjoittaa esimerkiksi näitä blogitekstejä tai LinkedIn-postauksia. Sellaisiin uskoisin Notebook-toiminnon soveltuvan kuitenkin hyvin.
Toinen potentiaalinen käyttötapaus voisi olla pidemmän vieraskielisen sähköpostin kirjoittaminen tai jonkin opintoihin liittyvän tekstin tuottaminen. Tällaisia tarpeita minulla ei ole ollut. Konsepti on silti kiehtova ja uskon, että työssäni tulen tarvitsemaan juuri tällaista kätevää tapaa muokata promptia ja sen myötä vastausta ketterästi ja lennossa.
Prompti on nimittäin koko ajan editoitavissa ja sitä on mahdollista muokata tai tarkentaa riippuen siitä, millaiselta tulos vaikuttaa. Näin pystyy iteratiivisesti käymään keskustelua ja saamaan entistä kätevämmin hyödyllisiä vastauksia ilman, että jokaisen promptin aloittaa alusta – sen kuin kokeilee muuttaa alkuperäistä ja katsoo, miten muutokset vaikuttavat tulokseen.
Kehittävä keskustelukaveri taskussa
Mobiilissa asusteleva Copilot Pro on siis aina taskussa kulkeva, helposti saatavilla oleva kaveri, joka auttaa sinua löytämään omasta ajattelustasi aukkoja tai vääristymistä, yksipuolista näkökulmaa tai kehäpäätelmää. Priceless!
- Googlen Gemini olisi lyhyiden testien perusteella hyvä sekin, mutta ei ole kännykällä yhtä hyvä käyttää – Copilotin käyttökokemus paljon parempi ja nopeampi. ChatGPT olisi muutoin verrattavissa Copilotiin, mutta hinta-laatusuhde ei ole yhtä hyvä. Copilot Pro on minun käytössäni monipuolisempi, vaikka siitä puuttuukin mahdollisuus tehdä omia chatbotteja. ↩︎
- Kannattaa muuten tsekata Unna Lehtipuun hyvä kirjoitus aloittelevan sijoittajan sudenkuopista. Onpa siellä nostettu esiin myös vasta-argumentoinnin tarve – ja vaikkei Unna sano, niin minä sanon, että siinähän tekoälykeskustelukumppani on oiva apu! ↩︎